sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Lähtökuopissa

Kaleva-lehdessä keskiviikkona 12.9.2012 ilmestyneessä ajankohtaisessa artikkelissa otsikolla ”Lastensuojelutyö kaipaa kipeästi työvoimaa” mukaan sosiaalityöntekijöillä voi olla 120 asiakasta hoidettavanaan kunnissa, kun suositukset ovat 20-35 asiakasta. Artikkelin kirjoittajat (Merja Laitinen sosiaalityön professori, Johanna Hurtig sosiaalityön yliopistolehtori sekä Sanna Lähteinen koulutuspäällikkö (SOSNET) Lapin yliopisto) ovat sosiaalialan asiantuntijoita ja on kerta kaikkiaan hämmästyttävää etteivät poliitikot/päättäjät (myös kuntatasolla) kuuntele ja käytä hyödyksi heidän näkemyksiään ja mielipiteitään päättäessään sosiaalityöhön kohdistuvista resursseista. 

No, kuten ystäväni sanoi ”Kaikki päätettävät asiat ovat arvokysymyksiä”. Toisin sanoen päätöksiin heijastuu koko yhteiskuntamme arvomaailma ja on erittäin huolestuttavaa mikäli meidän arvomaailmassamme voi esiintyä näin suurta epätasa-arvoa varsinkin, kun keskustelemme lasten hyvinvoinnin ylläpitämiseksi tarvittavista henkilöstömitoituksista.

Autottoman päivän tunnelmia

Olin mukana Vihreiden järjestämässä autottoman päivän tempauksessa Yrjönkadulla. Päivä oli aurinkoinen ja todella sopiva kasvomaalauksien tekemiseen, joita tein iltapäivällä lapsille ja nuorille. En omista ajokorttia, joten päivän teema oli lähellä sydäntäni sekä hyvin luontainen tapa kohdata äänestäjiä ja muita ehdokkaita. Päivän aikana sattui onnellinen ja hauska sattumus: maalatessani isosisarukselle kasvomaalausta, tämän vuoden ja 1kk ikäinen veli alkoi yhtäkkiä kävelemään golfmatolla maila kädessä. Vanhemmat olivat hyvin iloisia, koska nämä olivat lapsen ensiaskeleet! Vanhemmat harmittelivat ainoastaan harrastuksen kalliutta ;)