9.10.2012 Fredrikinkatu 33 :ssa oli
lastensuojeluilta. Paikalla oli nuoria kertomassa lastensuojelun
epäkohdista ja kehitysehdotuksista. Kirjasin ylös joitakin nuorten
ajatuksia. Nuoret olivat sitä mieltä, että sijoitusperheissä
olevat lapset eivät koe sijoituskoteja omaksi kodikseen vaan
todellakin väliaikaiseksi ”laitoksiksi” joissa täytyy
jatkuvasti olla valppaana ja tarkkailla omaa käytöstään, ettei
vain tule ”lempatuksi” pois. Jos on joutunut kerran pois huonon
käytöksen takia perheestä, saa helposti ongelmaisen nuoren
maineen. He olivat myös sitä mieltä, että lait eivät auta
sisäistämään itse lain tarkoitusta, vaan tulisi olla enemmän
valistusta mm. matalan kynnyksen lastensuojelusta.
Olen itsekin kokenut työssäni
ongelmaksi sen, että jos perhe on selkeästi uupunut ja kun huomaan
heidän tarvitsevan apua, lastensuojelu sanan mainitseminenkin on
kauhistus. Lastensuojelusta puhuttaessa ei puhuta huostaanotosta kuin
äärimmäisessä tapauksessa ja silloinkin vain kun kaikki muut
keinot on kokeiltu eivätkä ne ole tuottaneet lapsen kannalta
toivottavaa tulosta.
Itse kannatan matalankynnyksen
lastensuojelupalveluja eli sellaisia tukitoimia, johon jokaisella
ongelmien kanssa painivalla perheellä on mahdollisuus turvautua,
leimaantumatta ”huonoksi” perheeksi, silloin kun omat voimavarat
eivät riitä. Lastensuojelu ei ole mikään peikko joka vie väkisin
perheiltä lapset, vaan se on lämmin auttava käsi joka ohjaa ja
neuvoo perhettä vaikeiden vaiheiden yli. Meillä on vielä paljon
tehtävää jotta lastensuojelu sanana ymmärrettäisiin laajemmin.
Valistusta, valistusta ja valistusta ystävät hyvät.